SISÄLTÖ
- Avoimet hoitojaksot
- Hoitopäivien tarkastelu ja vahvistaminen
- Hoitopäivien raportointi hoitajan puolesta
- Hoitojaksojen hyväksyntä Hoitojaksot -näkymässä
- Maksaminen ja aikataulu
Avoimet hoitojaksot
Avoimet ja hoitajan hyväksymät hoitojaksot muodostuvat Hoitojaksot -näkymään. Näkymässä voidaan valita hoitojaksot näkyville esimerkiksi Kustannuspaikan, Kunnan, Hoitomuodon tai Asiakasryhmän perusteella riippuen siitä mikä on asetettu käyttöönotossa asetuksiin. Näytettävät hoitojaksot voidaan lajitella myös Tilan mukaan.
| Näkymä näyttää aina kaikki hoitajien valmiiksi hyväksymät hoitojaksot. Hyväksymättömistä hoitojaksoista näytetään kaikki, joiden maksupäivä on kuukauden sisällä. Esim. Mikäli hoitojakson maksupäivä on 15.5., tulee hoitojakso seurattavaksi Avoimet hoitojaksot -näkymään 15.4. |

Lisäksi jaksoja voidaan suodattaa myös tietyn Hoitajan tai Hoidettavan nimellä sekä Hoitojakson perusteella.

Hoitojakson voi hyväksyä maksettavaksi suoraan tässä Hoitojaksot - näkymässä Hyväksy - painikkeella, tai tarkistuksen jälkeen Hoitopäivät-näkymässä.
Huom! Jos hoitojaksolla on käsittelemättömiä kommentteja, niin hoitojaksoa ei voi hyväksyä ennen kuin hoitojakso on tarkistettu ja kommentti merkitty käsitellyksi, kts. ohjeistus Hoitopäivien tarkastelu ja vahvistaminen. |
Hoitopäivien tarkastelu ja vahvistaminen
Jos tarkastelet raportoituja hoitopäiviä ennen maksuun hyväksymistä, klikkaa hoitajan kohdalta Hoitopäivät. Kohdassa Lisätiedot on myös palkkioperusteet lajeittain.

Hoitopäivien tarkasteluun voidaan siirtyä myös Sopimukset -näkymässä.

Hoitojaksot käsitellään aikajärjestyksessä valikosta alhaalta ylöspäin. Hoitaja on tässä esimerkissä hyväksynyt syyskuun hoitojakson. Sopimuksen mukaista maksupäivää voidaan muokata tarvittaessa jaksokohtaisesti Muokkaa - painikkeen kautta.

Kalenterissa on nähtävillä hoitajan tallentamat kirjaukset.

Kalenterin yläpuolella on mahdollisuus kirjoittaa Hoitojakson huomautuksia. Tässä esimerkissä hoitaja on kirjannut huomautuksen palkkionmaksajan käsiteltäväksi. Hoitojakson huomautukset tulee merkitä käsitellyiksi, jotta hoitojakson voi vahvistaa.

Avoimissa hoitojaksoissa on Punaisella ilmoitus käsittelemättömistä kommenteista. Punaisella on myös muut tärkeät ilmoitukset, kuten verokortin puuttuminen.

Kun tarkistus on tehty, voidaan Hoitojakson toiminnoista Vahvistaa hoitojakso. Mikäli hoitopäivissä on korjattavaa, voitte tehdä korjaukset hoitojaksolle joko itse tai Palauttaa hoitajalle muokattavaksi.

Kun jakso vahvistetaan hoitajan Hoitopäivissä, ei erillistä maksuun hyväksyntää tarvita Hoitojaksot -näkymässä, vaan palkkio siirtyy suoraan maksuerälle näkymään Maksaminen.

Hoitopäivien raportointi hoitajan puolesta
Mikäli hoitaja ei syystä tai toisesta voi raportoida itse hoitopäiviään, voitte tallentaa ne hänen puolestaan avoimelle hoitojaksolle.
Hoitopäivä
Klikkaa päivää kalenterista ja lisää Hoitopäivä. Vuorokausipalkkio sopimuksilla voit vielä syöttää hoitoajan. Tämä ei ole kuitenkaan pakollista, vaan tyhjä hoitopäivä vastaa koko vuorokautta. Peruskulukorvaukset nousevat automaattisesti maksuun toimeksiantosopimuksen tiedoista. Tallenna ja seuraava vie suoraan seuraavan hoitopäivän raportointiin. Näppäimistön Enter -painikkeella voidaan myös liikkua seuraaviin päiviin.
Huom. Mikäli hoitopalkkion perusteena on Kuukausipalkkio, ei Hoitopäiviä tarvitse raportoida erikseen ennen vahvistusta, ainoastaan poikkeukset (koulutuspäivä, irtisanomisaika, peruuntunut hoitopäivä, omais- tai perhehoidon vapaa, omais- tai perhehoidon vapaa etukäteen, omais- tai perhehoidon lisävapaa). |

Monisyöttö
Kun klikkaat Monisyötön aktiiviseksi, voit raportoida useamman päivän kerralla mikäli Päivän tyyppi ja tiedot ovat täysin samat. Valitse kalenterista kaikki päivät, arkipäivät tai manuaalisesti haluamasi päivät, sitten Muokkaa päiviä. Tätä toimintoa voidaan käyttää myös siten, että valitaan päivät näppäimistön Ctrl -painike pohjassa.

Koulutuspäivä
Raportoi Koulutuspäivä omalla tyypillä, jonka kulukorvauksen voit poistaa tarvittaessa.

Irtisanomisaika
Raportoi Irtisanomisaika omalla tyypillä, jonka kulukorvauksen voit poistaa tarvittaessa.

Peruuntunut hoitopäivä ja palkaton peruuntunut hoitopäivä
Raportoi Peruuntunut hoitopäivä omalla tyypillä, jonka kulukorvauksen voit poistaa tarvittaessa. Voit myös merkitä päivän keskeytyneeksi hoitajasta johtuvasta syystä.
Omais- tai perhehoidon vapaa
Raportoi Omais- tai perhehoidon vapaa omalla tyypillä. Laatikossa näkyy jäljellä olevien vapaapäivien lukumäärä, jotka ovat kertyneet palvelussa ja/tai tuotu palkkionmaksajan toimesta toimeksiantosopimuksen siirtyessä Oima-palveluun. Käytä tyyppiä Omais- tai perhehoidon vapaa etukäteen, mikäli kunta on myöntänyt palvelussa tulevaisuudessa kertyviä vapaita käytettäväksi, eikä varsinaisia kertyneitä vapaita ole käytettävissä.
Perhehoidon vapaalta voi tarvittaessa poistaa kulukorvauksen tai merkitä Hoito kodin ulkopuolella (50% kulukorvaus). Kirjauslajit näkyvät vain, jos sopimuksella voidaan käyttää vapaita eli on tuotuja/kertyneitä tai etukäteen myönnettyjä vapaapäiviä.

Kuljetukset
Hoitopäiville voidaan merkitä kuljetuksia, jos ne sallittu sopimuksella. Kuljeksia voi merkitä kahden tyyppisiä: hoitoon tai hoidosta.

Raportoidun päivän korjaaminen
Voit korjata raportoituja hoitopäiviä niin kauan kun et ole vahvistanut hoitojaksoa. Avaa päivä kalenterista ja vaihda päivän tyyppi, tai Tyhjennä hoitopäivä kokonaan.

Hoitojakson lisätoiminnot
Katso erillinen ohje Lisäkorvausten käyttö (hoitojakson lisätoiminnot)


Hoitojaksojen hyväksyntä Hoitojaksot -näkymässä
Hoitojaksoja voidaan Hyväksyä yksitellen maksuun, tai valita useita ja Hyväksyä valitut maksuun.

Maksaminen ja aikataulu
Hyväksytyistä hoitojaksoista muodostuu Maksaminen -näkymään maksuja palkkionmaksupäivien mukaisesti. Maksu tulee suorittaa viimeistään Eräpäivänä. Eräpäivä on kolme pankkipäivää ennen maksupäivää. Siirry maksamaan.

Maksun yhteenvedossa valitaan maksutapa. Voit hoitaa maksun heti verkkopankissa, tai Hyväksyä maksuun jälkikäteen hoidettavalla tilisiirrolla.

Tilisiirrossa on erittäin tärkeää käyttää viitenumeroa, jotta maksu kohdistuu oikein. Voit myös ladata Maksuerittelyn ja Kirjanpitoerittelyn.

Maksun tilana on Odottaa maksun kirjautumista, kunnes suoritus näkyy Oiman asiakasvaratilillä palkkioiden maksamiseksi.
Kirjautuneen maksun jälkeen palkkiot lähtevät Oimalta pankkiin maksettavaksi. Maksun tilaksi muuttuu Maksettu ja se siirtyy Maksetut maksut - osioon
